FARAO TUTANKHAMON

Egyptin farao Tutankhamonin elämä on suurilta osin hämärän peitossa. Hän kuoli äkillisesti tammikuussa 1323 eKr. n. 18 vuoden iässä hallittuaan 9 vuotta. Hänen hautakammionsa rakennustyöt olivat vielä kesken. Syvä suru valtasi egyptiläiset, jotka alkoivat kiireesti valmistella faraonsa hautaamista vaatimattomaan kammioon Kuninkaiden laaksoon. Siellä Tutankhamonin oli määrä levätä rauhassa ikuisesti. Nuori farao vaipui lähes unohduksiin.

 Noin 3000 vuotta myöhemmin egyptologia oli Euroopassa suurta muotia. Lähes kaikki kuningashaudat oli pengottu, mutta ne olivat olleet melkein tyhjiä muinaisten haudanryöstäjien jäljiltä. Kaksi englantilaista, varaton egyptologi Howard Carter ja upporikas lordi Carnarvon, uskoivat kuitenkin, että laakson uumenissa oli edelleenkin kätkössä suuri yllätys: avaamaton kuningashauta. Vuosikausia kestäneiden tuloksettomien etsintöjen jälkeen lordi Carnarvon oli valmis luopumaan yrityksestä, mutta Carter ei hellittänyt. Marraskuun alussa 1922 löytyivät sorasta ja hiekasta vihdoin porrasaskelmat, jotka johtivat umpeen muuratulle ovelle. Ovessa oli nuorena kuolleen farao Tutankhamonin sinetti. 
Muutaman päivän kuluttua Carter teki oveen pienen reiän, josta hän kurkisti sisään: 

 “Aluksi en nähnyt mitään. Kammion sisältä puhaltanut kuuma ilma sai kynttiläni  liekin lepattamaan. Vähitellen, kun silmäni tottuivat hämärään, aloin erottaa  sotkuisesta huoneesta esineitä, kummallisia eläimiä, patsaita ja kultaa - joka puolella  kimmelsi kulta.“

Pian etuhuoneen avaamisen jälkeen Carter, lordi Carnarvon ja hänen tyttärensä lady Evelyn Herbert ryömivät pienen aukon kautta hautakammioon. Huoneen täytti  valtava, upein sinisin fajanssiupotuksin koristeltu kultainen hautakaappi. Sitä ei oltu yritetty murtaa, koska alkuperäiset sinetit olivat ehjiä. Näin myös Tutankhamon oli todennäköisesti säilynyt koskemattomana haudassaan. Kammiossa oli lippaita, kirstuja, jousia ja keihäitä, huonekaluja, taloustarvikkeita, maljakoita ja päälletysten kasattuja pellavapukuja. Ilmassa leijui voimakas öljyn, voiteiden ja puun tuoksu.

Huoneen oikealla seinustalla vastatusten seisovilla mustilla puupatsailla oli otsallaan faraon tunnus, pyhä kobra. Patsaiden välissä oli kiinni muurattu ovi. Sen takana täytyi olla Tutankhamonin sarkofagi, jossa hän makasi kaikkine kuolinvarusteineen muut aarteet kammiossa ympärillään.  Etuhuone piti kuitenkin tyhjentää aarteista ennen kuin tutkimuksia voitiin jatkaa. Kammiossa käyneet vannoivat säilyttävänsä salaisuutensa ja ryömivät takaisin aukosta, joka suljettiin ja asetettiin tarkkaan vartiointiin. 

Etuhuoneen tyhjentäminen kesti seitsemän viikkoa. Howard Carter oli tunnollinen tutkija. Hän ymmärsi, että kaikki oli tarkkaan dokumentoitava eli valokuvattava, merkittävä pohjapiirrokseen ja luonnosteltava ennen siirtämistä toiseen, varastona toimineeseen hautaan. 

Sinetöity ovi avattiin virallisesti vasta 18. helmikuuta 1923. Hautakaapin löytymisen julkistamisen jälkeen työ eteni tuskallisen hitaasti. Kaikki esineet oli luetteloitava ja hautakaappi oli purettava ennen kuin kuolleelle kuninkaalle voitiin tehdä mitään.

Lähes vuosi hautakammion virallisten avajaisten jälkeen, 12. helmikuuta 1924, sarkofagin 1,25 tonnia painava kivinen kansi nostettiin pois paikoiltaan. Sen alla oli muumion suojana vielä kolme kultaista arkkua. Kuninkaan sisäelimet oli talletettu pieniin kultaisiin kanooppiruukkuihin, joita säilytettiin valkoisissa kanooppilipastossa.

Sisin arkku avattiin lokakuun 28. päivänä 1925. Muumion päätä ja harteita peitti kultainen naamio ja ristissä rinnalla olivat käyräsauva ja ruoska - faraon tunnukset. Ruumiin ympärille käärityt pellavasiteet olivat niin hauraita, että hajosivat kosketuksesta. Niiden joukosta paljastui suuri määrä koruja ja amuletteja. Ruumis saatiin esille 11. marraskuuta, jolloin se voitiin avata.

Alustavan ruumiinavauksen tehnyt professori Douglas Derry päätteli, että kuningas oli kuollut 18-vuotiaana, ja oli noin 170cm pitkä. Tutkijat olettivat, että Tutankhamon oli kuollut tuberkuloosiin, vaikka mitään todisteita tälle diagnoosille ei löydettykään. Vuonna 1968 tehty kallon röntgenanalyysi paljasti todennäköisemmän kuolinsyyn. Kallo-ontelosta löydettiin pieni luunsiru, josta pääteltiin, että farao oli kuollut kallovammaan. Sen saattoi aiheuttaa joko onnettomuus tai murha.

Tutankhamonin ruumiinavaus tehtiin hautakammiossa melko pikaisesti ja olosuhteet olivat siellä kaikkea muuta kuin ihanteelliset. Muumion palauttaminen ennalleen avauksen jälkeen oli vaikeaa. Tutankhamon lepäsi sarkofaginsa uloimmassa arkussa katseilta suojassa yli 40 vuotta. Kun muumiota alettiin tutkia jälleen 1960-luvulla, kuningas makasi hiekkapetillä alastomana ja pirstottuna. Kun Carterin ryhmä oli löytänyt muumioon käärityt amuletit, ei ruumiista oltu enää välitetty. On häpeällistä, että niin kauan koskemattomana haudassaan levänneen Tutankhamonin silpoivat juuri ne arkeologit, jotka pelastivat hänet unohdukselta.
Haudan aarteiden joukosta löytyi sattumalta myös kaksi puista pienoisarkkua. Kummassakin oli muumioitu tyttösikiö. Toinen oli syntynyt keskosena ja toinen oli kuollut joko synnytykseen tai pian sen jälkeen. Lapsimuumiot olivat todennäköisesti Tutankhamonin kuolleita tyttäriä.

Tuon ajan tutkijoille haudan sisältö oli pettymys. Haudan satojen kauniiden esineiden joukosta ei löytynyt kirjallista aineistoa. Haudasta saatiin siten hyvin vähän lisätietoa myöhäisen 18. dynastian poliittisesta ja uskonnollisesta elämästä. 
Tavalliset ihmiset olivat kuitenkin eri mieltä.

Suuri yleisö innostui suunnattomasti Tutankhamonin haudan löytymisestä. Tuon kiinnostuksen sytytti löydön saama valtava julkisuus. Kaikki Lontoon suuret sanomalehdet lähettivät omat reportterinsa ja valokuvaajansa Egyptiin. Lopulta Luxor oli hukkua turisteihin ja retkikunta saamiinsa kirjeisiin.

Julkisuuden merkityksen ymmärtänyt lordi Carnarvon piti huolen siitä, että Tutankhamon pysyi otsikoissa. Hän tajusi, että faraolla voisi tehdä myös rahaa. Carnarvon oli myynyt Tutankhamon-uutisoinnin yksinoikeudet The Timesille, jolloin muut lehdet joutuivat turvautumaan yhä epäilyttävämpiin lähteisiin. Lehdistössä esiintyi mitä kummallisimpia juoruja ja arvailuja Tutankhamonista.

Britanniassa löytö sai aikaan varsinaisen Tutankhamon-villityksen. Muinainen Egypti oli nyt muotia. Kaikella “egyptiläisellä“ oli valtava kysyntä, olipa kyse sitten vaatteista, hatuista, huonekaluista, kosmetiikasta tai makeisista.

Miksi niin vähäarvoisen kuninkaan löytymisellä oli näin suuri merkitys? Howard Carterin käsityksen mukaan löydön ajankohtana “yleinen mielipide oli saanut tarpeekseen alituisista sotakorvaus-, rauhankonferenssi- ja mandaattiuutisista ja kaipasi jotain uutta puheenaihetta“. Löydön ajoitus oli todellakin onnekas. Eurooppa halusi unohtaa sodan kauhut ja etsiä jotakin erilaista.

Monia lumosi kuninkaan tavaton rikkaus. Jos vähäpätöisellä faraolla oli tällainen hauta, niin millaisia aarteita saattaisikaan löytyä merkittävien hallitsijoiden haudoista?
Haudastaan nostettu ja julkisuuteen tuotu Tutankhamonin muumio herätti sekin kiinnostusta ja myötätuntoa. Monien oli helppo samastua kuolleeseen kuninkaaseen. Hän kuoli nuorena, kuten monet maailmansodan nuorukaiset ja oli haudattu lempisandaaleissaan mukanaan isoäitinsä hiuksista leikattu kiehkura. Kultaisessa arkussaan makaava Tutankhamon ei näyttänyt 3000 vuotta vanhalta vainajalta vaan haavoittuvaiselta nuorukaiselta. 

Lordi Carnarvon antoi Howard Carterin huoleksi hautakammion esineistön läpikäymisen. Kun löydön aiheuttama jännitys ja paine helpottivat, lordi päätti pitää lyhyen loman purjehtimalla Assuaniin. Luultavasti moskiitto pisti häntä poskeen. Ajaessaan partaansa lordi viilsi vahingossa pistokohtaa, ja sai tulehdusherkkänä korkean kuumeen. Hän lähti parempaan lääkärinhoitoon Kairoon, jossa hän menehtyi verenmyrkytykseen ja keuhkokuumeeseen 5.4. 1923, vajaa kaksi kuukautta Tutankhamonin haudan avaamisen jälkeen. 

Tieto lordi Carnarvonin äkillisestä kuolemasta levisi nopeasti ja käynnisti heti vilkkaan spekuloinnin. Vihdoinkin saatiin dramaattinen Tutankhamon-tarina, josta kaikki voisivat kirjoittaa.
Tutankhamon oli löydettäessä lähes siinä kunnossa, johon hautajaisseurue oli hänet jättänyt. Suuren yleisön mielestä Tutankhamon oli selkeästi tunnistettava kuollut henkilö. Useimpien ihmisten mielestä kuollut kuningas ei olisi halunnut, että hänen käärinliinansa avataan. Joidenkin mukaan se oli jopa vaarallista. Kirjallisuudessa esiintyvät muumioiden kiroukset ja vainajan kyky kostaa niille, jotka häpäisevät hänen hautansa, jäivät sitkeinä elämään lukijoiden mielissä.

Kun Tutankhamon nyt asetettiin vastuuseen lordi Carnarvonin kuolemasta, alettiin etsiä hänen käyttämäänsä asetta. Epäiltiin, että hautaan olisi asetettu myrkkyansoja tai että Carnarvonin kohtaloksi olisi koitunut henkivoimien langettama kirous.

Aina näihin päiviin asti on kerrottu huhuja haudan tutkimiseen osallistuneiden mystisistä kuolemantapauksista sekä oudoista sattumuksista. Esimerkiksi Carterin Englannista mukanaan tuoma kanarianlintu, jota kaivavat työmiehet pitivät onnea tuottavana maskottina, koki ikävän kohtalon. Eräänä päivänä, kun sen häkki oli ulkona, Egyptissä pyhänä eläimenä ja faraon yhtenä symbolina pidetty kobra luikerteli paikalle ja söi linnun. Kerrotaan myös, että lordi Carnarvonin kuolinhetkellä kaikki Kairon valot sammuivat. Sähkökatkot ovat kuitenkin melko tavallisia Kairossa.

Nykyisin arvellaan osan kuolemantapauksista johtuneen haudan seinämillä olleesta homesienestä, joka aiheuttaa terveysongelmia ihmisille joilla on heikentynyt vastustuskyky.

Tutankhamonin lyhyt elämä on hämärän peitossa, mutta siitä mitä hänen kuoltuaan tapahtui, historia osaa kertoa jotakin. Hänen leskeksi jäänyt nuori vaimonsa lähetti heettiläisten kuninkaalle salaisen viestin, jossa hän pyytää yhden tämän pojista puolisokseen kuolleen Tutankhamonin tilalle. Kuningas toteutti kuningattaren toiveen, mutta prinssi ei koskaan päässyt perille ja huhuttiin, että Egyptin sotajoukkojen ylipäällikkö olisi antanut murhata prinssin. Varmasti tiedetään, että Amonin papisto asetti uuden faraon valtaistuimelle neljä vuotta myöhemmin ja että hän palautti järjestyksen valtakuntaan.

Egyptin mystiikka vetoaa edelleen voimakkaasti ihmisiin. Tutankhamonin haudan aarteista järjestetty näyttely on kerännyt valtavasti yleisöä kaikkialla ympäri maailmaa. Nyt esineet ovat jälleen Kairon museossa. Niitä on kaikkiaan yli 2000 ja ne ovat todistuksena muinaisen Egyptin taiteen ja käsityön korkeasta tasosta sekä muistutuksena nuoresta faraosta, joka ei elämänsä aikana ehtinyt tekemään suuria tekoja, mutta joka silti on rikkauksiensa ansiosta yksi tunnetuimmista faraoista. 

Kirjoittanut: Johanna Jakomaa ja Mira Heinilä

Lähteet:

Tyldesley,  Joyce,  Muumiot.   Gummerus 2000.

Ventura,  Piero ja Ceserani,  Gian Paolo,  Tutankhamon - Egyptin farao ja haudan aarteet.   WSOY 1986.