Tasa-arvo naisen ja miehen välillä

Lapset olivat avioliittoon tervetulleita, mutta pojan saaminen oli kaikkien toiveena. Pojan tehtävänä oli pitää isänsä nimi elossa. Miehet myös johtivat ja rakensivat yhteiskuntaa, ja huolehtivat siitä. Naisen tehtävä yhteiskunnassa oli vähemmän tärkeä. Vaikka siis naisiakin kunnioitettiin, oli miehen arvostus huomattavasti suurempaa.

Vain pojasta saattoi tulla kuningas, mutta kuningattarellakin oli vahva asema, äitinä joka synnyttää seuraavan kuninkaan. Hallitsijan asemaan nainen ei kuitenkaan päässyt, sitä eivät egyptiläiset hyväksyneet. Poikkeuksena on kuitenkin kuningatar Hatsepesut, joka hallitsi 18 vuotta (1488- n.1470 eKr.). Hän yritti aluksi salata olevansa nainen, mutta aikaa myöten se ei enää onnistunut. Hänen kuolemansa jälkeen valtaan tuli Tuthmosis III, joka hävitti Hatsepesutin nimen kaikkialta, ja kirjoitutti tilalle joko oman tai isänsä, Tuthmosis II, nimen.

Egyptiläisessä yhteiskunnassa tavallisen naisen asema oli kuitenkin melko hyvä. Nainen ja mies olivat jo esihistoriallisella ajalla tasavertaisia. Naimisiin mentyään nainen joutui tosin asumaan naisille ja lapsille varatussa talon osassa. Mutta häntä kutsuttiin ”talon valtiattareksi”, mikä vastaa nykyajan nimitystä rouva.

Mies kutsui vaimoaan nimellä senet, eli sisar, eikä nimellä hemet, eli vaimo. Miehen kuului huolehtia vaimostaan parhaan kykynsä mukaan. Naisille osoitetun rakkausrunouden runsaus kertoo kunnioituksesta naisia kohtaan, josta kertoo myös pornografian lähes täydellinen puuttuminen. Mies ja nainen elivät tasa-arvoisesti kuoleman jälkeisessäkin elämässä. Kuningatarten haudat saattoivat joskus olla jopa kuninkaiden hautoja komeampia. Samoin oli yksityishautojen kohdalla.

On löydetty todisteita siitä, että myös naiset osasivat kirjoittaa. Hovissa annettiin tytöille yksityisopetusta, tavalliset tytöt kävivät koulua jonne miehillä ei ollut mitään asiaa. Siellä tytöille opetettiin tosin vain laulua, tanssia ja soittoa. Näitä taitoja he tarvitsivat perhejuhlissa esiintymistä tai temppelin laulajattaren viran saantia varten. Käsitöitä he oppivat tekemään kotona.

Egyptiläiset ottivat yleensä vain yhden vaimon, mutta kuningas saattoi poliittisista syistä mennä naimisiin myös egyptiläisten ylimysten tai ulkomaalaisten ruhtinaiden tyttärien kanssa. Sivuavioliitot tulivat tavallisiksi uuden valtakunnan (1554-1080 eKr.) loppupuolella. Sivuvaimoja kutsuttiin kyllä kuninkaan puolisoiksi, mutta heidän lapsillaan ei ollut oikeutta kruunuun.

Sekä miehellä että naisella oli oikeus ottaa avioero.  Myös nykyistä avioehtoa muistuttavan asiakirjan laatimiseen oli molemmilla oikeus. Avioeron vahvistava tuomari laati asiakirjan naisen, miehen ja mahdollisten lasten oikeuksista. Jos mies teki aviorikoksen häntä ei tietojen mukaan rangaistu, mutta ainakin tarinoiden mukaan uskotonta vaimoa rangaistiin kuolemalla. 

Yhteiskunnan arvostetuimmat

Kuningasta egyptiläiset pitivät jumalana, ylipappina ja maansa puolustajana. Egyptiläiset uskoivat, että kuninkaalla on kaksi luontoa, inhimillinen ja jumalallinen. Hallitsijan piti olla jumalista syntynyt ja heidän asettamansa, jotta massa vallitsi rauha ja hyvinvointi. Egyptiläiset uskoivat, että jos tätä ehtoa ei ole täytetty, niin maa joutuu oman onnensa nojaan. Faraon tärkein velvollisuus on siis osoittaa kiitollisuutensa jumalille, kaiken valtiaille. Jumalille piti rakentaa temppeleitä ja suuria veistoksia, jokainen kuningas yritti ylittää anteliaisuudessaan aiemmat kuninkaat. Tärkein kuninkaan toimista oli sodankäynti, sota ja rauha olivat hallitsijan päätäntävallassa.

Faraot elivät loisteliasta maanpäällistä elämää, mutta myös kuoleman jälkeistä elämää varten heille laitettiin aarteita mukaan. Heille rakennettiin pyramideja, jotka eivät olleet ainoastaan hautapaikkoja, vaan myös hallitsijoiden ikuisia muistomerkkejä maan päällä. Myös tavalliset ihmiset laittoivat hautoihinsa varakkuutensa mukaan tavaroita, auttamaan tuonpuoleisessa. 

Yhteiskunnan alempiosaiset 

Egyptin kansa ei tietenkään koostunut pelkästään korkea-arvoisista ja hyväosaisista. Oli mm. paljon tavallisia maanviljelijöitä, talonpoikia, palvelijoita, muurareita, käsityöläisiä, taiteilijoita ja kuvanveistäjiä. Ilman heitä ei Egyptissä olisi esimerkiksi mahtavia pyramideja. Tavallisia työläisiä ei silti juurikaan arvostettu, vaikka juuri työläisten ansiota oli, että kuninkaat saivat mielihalujensa mukaisia asioita, ilman että heidän itse tarvitsi nähdä vaivaa minkään eteen. Oli kuitenkin hyvien tapojen vastaista teettää työläisillä ja palvelijoilla kohtuuttomasti töitä. Heidän asemansa oli siedettävä, mutta sekasorron aikoina työläiset olivat niitä jotka joutuivat eniten kärsimään.

Varakkailla egyptiläisillä oli useita palvelijoita. Jotkut palvelijat olivat tärkeämmässä asemassa kuin toiset, ja osalla oli myös oikeus katkaista palvelussuhde. Mutta oli myös palvelijoita, joita kohdeltiin kuin orjia, ja jos he karkasivat heitä ajettiin takaa. Tällaiset orjat olivat useimmiten ulkomailta kotoisin, ja heidät oli saatettu ottaa vangiksi jollain sotaretkellä. Isäntä saattoi myös vuokrata tai myydä orjansa. Kuitenkaan loppujen lopuksi ero alimman luokan vapaiden ihmisten ja orjien välillä ei ole kovin suuri.

Egyptissä koirat olivat arvostettuja kotieläimiä. Ne saivat tulla sisälle taloihin ja niille oli myös annettu nimet. Koirista on tehty taideteoksia, mutta niissä ihminen ei koskaan hyväillyt koiraa tai leikkinyt sen kanssa, tietty välimatka säilytettiin aina. Egyptiläiset saattoivat pitää koiralle juhlallisen hautajaistapahtuman tai kunnianosoituksen. On löydetty koirien hautausmaita, mutta myös koiria haudattuina isäntiensä viereen. Kissa päätyi kotieläimeksi vasta keskivaltakunnan aikana. Silti apina, jos vain mahdollista, oli  lähimpänä egyptiläisen sydäntä. Ne huvittivat ihmisiä tempuillaan samoin kuin kääpiöt, joita tuotiin kaukaisistakin maista. 
 

Kirjoittanut: Tuulia Sjöholm
 

Lähdeluettelo:

Montet, Pierre, Sellaista oli elämä faraoiden Egyptissä. WSOY 1982.

Otavan suuri maailmanhistoria. Jokilaaksojen valtakunnat. Otava 1984.