Muinaisen Egyptin papisto

Profeetta sanaa käytetään nykykielessä usein synonyymina Egyptin ”jumalanpalvelijaa” tarkoittavalle pappistittelille, jolla varhaiskaudesta lähtien viitattiin yhteen yleisimmistä papinviroista. Yleensä tittelin ohessa kerrottiin, minkä jumalan tai kuninkaan palvelija kyseinen pappi oli (esim. Amonin palvelija). 

Profeetta saattoi toimia virassaan päätoimisesti tai sivutoimisesti pääammattinsa virkamiehen tehtävien ohessa. Uudesta valtakunnasta lähtien jumalanpalvelijoiden viroissa oli useampia portaita. Korkeimpana oli ylipappi, ”ensimmäinen jumalanpalvelija”. Hänen alaisinaan toimivat temppelin toinen, kolmas ja neljäs jumalanpalvelija.

Ylipappi oli temppelin papiston johtaja. Ylipapit edustivat kultissa kuningasta ja johtivat paitsi temppeleiden henkilökuntaa myös niiden hallintoa ja taloutta

Wab-pappi Egyptin sanana tarkoittaa puhdasta ja viittaa temppelin ilmeisesti suurimman pappisryhmän jäseniin. Wab-pappeja tunnetaan vanhan valtakunnan ajoista saakka. Myöhemmin he järjestäytyivät fylleiksi ja sijoittuivat temppelien hierarkiassa jumalanpalvelijoiden alapuolelle. Wab-papit hoitivat suuren osan temppelin päivittäisistä uhritoimituksista. Pappisvirkansa ohessa heillä oli usein valtion virkamiehen toimi tai jokin muu virka valtion tai temppelin palveluksessa.

Sem-pappi on jo varhaiskaudelta tunnettu kuninkaan vanhimman pojan titteli. Sem-pappina poika edusti isäänsä varsinkin kultissa jumalille. Hänellä oli tärkeä tehtävä suun avaamisen rituaalissa ja hautajaisissa. Ajan mittaan titteli kehittyi puhtaammin pappisviran tunnukseksi. Sem-papin viralla oli merkitystä varsinkin Ptahin, Sokariksen ja Osiriksen kulteissa. Sem-pappeja toimi myös uuden valtakunnan kuninkaiden kuolintemppeleissä. Temppeleiden ja hautojen seinäkuvissa sem-papin tuntee pantteriturkista.

Egyptiläiset papit tutkivat tähtiä jo ammoisina aikoina. Egyptiläinen kalenteri perustui tähtien, planeettojen ja auringon liikkeisiin. Tähtiä käytettiin myös rakennettaessa pyramideja, joiden sivujen täytyi olla suoraan neljää ilmansuuntaa kohti. Papit toimittivat uskonnollisia rituaaleja tällaisia olivat mm. pyramidien perustusseremoniat. Ennen kuin pyramidi voitiin rakentaa oli papin määritettävä pohjoinen. Tämä tapahtui siten, että pappi seisoi aidatun alueen keskellä ja merkitsi paikan, missä tähti nousi muurin yli. Sitten hän merkitsi paikan, missä se laski muurin alle. Puolittamalla kulman joka oli hänen ja tähden nousu ja laskupaikan välillä, hän määritti pohjoisen sijainnin. 

Hyvä esimerkki pappien tehtävästä on pyramidien perustusseremonia, jossa kuninkaan seurassa Seshat-jumalattareksi pukeutunut papitar, merkitsi paikan johon pyramidi pystytettäisiin puisilla pylväillä , jotka oli yhdistetty toisiinsa köysillä. Myöhemmin tätä rituaalia käytettiin myös temppeleiden perustamisseremoniassa. Papit myös rukoilivat auttaakseen vainajia tuonpuoleiseen.

Valtakunnallisessa vuosijuhlassa oli  yleistä kantaa temppelien kaapeista otettuja jumalankuvia loisteliaissa kulkueissa musiikin ja tanssin säestyksellä. Papit kantoivat näitä patsaita isoissa veneissä. Kansa saattoi kääntyä papin kantaman jumalankuvan puoleen ja esittää sille kysymyksiä ja pyyntöjä, joihin se sitten vastasi tietynlaisilla ( papin liikuttaman ) veneen liikkeillä.

Vaikka vanhin poika oli yleensä vastuussa hautajaisista ja sen jälkeen uhritoimituksen suorittamisesta, niin jo ensimmäisestä dynastiasta lähtien oli ammattimaisia kuolonpappeja.  He suorittivat uhritoimitukset vainajan haudalla lukijapapin lausuessa rituaaliloitsuja ääneen. Näistä papeista käytettiin eri aikoina nimiä
” ( kuninkaan ) hengen etsijä  ” , kan ( kuolleen energian ) palvelija ” ,  ” elättäjä  ” ,  ” puhdistuspappi ” tai ” vesiuhrintoimittaja ”.
Kuolonpapin tehtävänä oli kutsua vainajaa, jotta tämä astuisi valeovesta tai siirtyisi patsaaseensa ja hänen kansa voisi täten saada vahvistusta ruoasta, joka asetettiin uhrimatolle tai –levylle.

Varmistaakseen, että uhrilahjojen antamiseen oli käytettävissä riittävästi materiaalia, pappien esimies ja Assiutin lääninruhtinas Djefaihapi ( 12. dynastia ) solmi elinaikanaan kymmenen  eri sopimusta. Hän velvoitti sopimuksissa papit antamaan tiettyinä juhlapäivinä tietyt uhrilahjat ” kuolonpappinsa valvonnassa”. Vastapalvelukseksi Djefaihapi  lahjoitti henkilökohtaisesta omaisuudestaan varoja papeille tai paikalliselle temppelikultille. 

Papeilla oli myös valtaa maanpäälisissä asioissa, sillä he saattoivat käyttää tuonpuoleiseen elämään saavuttamista tai saavuttamattomuuttaan keinona pönkittää valtaansa. Papisto sai rahaa mm. myymällä kuolleidenkirjoja, sillä kansalaiset ostivat niitä varmistaakseen pääsynsä tuonpuoleiseen elämään. Papistolla oli etuna myös se, että he olivat kirjoitustaitoisia samoin kuin kirjurit, usein oli myös niin, että uransa päätteeksi ansioituneet virkamiehet saivat hyväpalkkaisen papinviran jossain suuressa temppelissä ikään kuin eläketurvaksi. Usein papistolla ja virkamiehistöllä olikin todellisuudessa enemmän valtaa kuin faaraolla. Papistoa kunnioitettiin muinaisessa Egyptissä ja he nauttivat monenlaisista etuoikeuksista.
 

Kirjoittanut: Tommi Iivonen
 

LÄHTEET:

Millard A. Maailman pyramidit, 1996. Otava.

Egypti – faraoiden maa, 1997 ( toim.) Schulz R. & Seidel M.